Reviews
SOUNDI PERTTI OJALA:
DAVE FORESTFIELD
Continental Dinner Propaganda
Kitaristi ja laulaja-lauluntekijä Dave Forestfield eli kuopiolaisittain Tatu Metsäpelto antoi vahvan panoksensa Mickey And The Studentsin alkuvoimaiselle Some People -albumille. Lähes samanaikaisesti ilmestyneellä Continental Dinner -levyllään Forestfield pysyttelee juurevissa tunnelmissa mutta ilman urbaania kiihkoa. Väsymyksestä alkava ja maailman pahimpaan krapulaan päättyvä Continental Dinner tarjoaa nimestään poiketen lähinnä amerikkalaismallista roots-herkkua. Forestfieldin ilmaisussa on vähemmän rujossa asussa saman sukuista vanhan maailman patinaa kuin Jo´ Buddyn otteissa. Levyllä Dave Forestfieldin tukena on monilukuinen soittajisto. Bluesin, country & westernin ja Gimme A Good Thingin tapauksessa boogienkin parissa tyylittelevät muun muassa Tehosekoitin-rumpali Tero Sundell, Aavikon elektroniikan saksofoniin vaihtanut Tomi Kosonen ja lukemattomissa yhteyksissä karheansuloisella kitaroinnillaan vakuuttanut Jarkka Rissanen. Don’t Try To Be What You Ain’tin sanoma ja biisissä muisteltava David Allen Coe -sitaatti kertovat paljon nuutuneella äänellään tulkitsevan Dave Forestfieldin taiteilijanlaadusta. Miehen avoimuuteen ja luontaiseen vaatimattomuuteen puolestaan kuuluu, että 4 Women menee suoraan kertosäkeeseensä: ”I want four women/Is that too much?” (Soundi 12/09)
PERTTI OJALA ***
SOUNDIN LUKIJAT *****
http://www.soundi.fi/arvostelut?nid=10181
Mikko Siltanen, Keskisuomalainen:
DAVE FORESTFIELD Continental Dinner
Rating: 4/5 stars
Dave Forestfield- taiteilijanimen takaa löytyy
kuopiolainen pitkän linjan laulaja-lauluntekijä
Tatu Metsäpelto. Suomen lisäksi hän on ehtinyt koluta
myös Ruotsin klubeja jo 90-luvulta saakka, niin soolona
kuin Mickey And The Students -yhtyeen nokkamiehenä.
Savolaisen debyyttialbumi Continental Dinner sisältää
tuhdin annoksen juurevaa musiikkia, jossa on sävyjä
bluesista, kantrista ja rock'n'rollista.
Sellaiset nimet kuten J.J. Cale, Ry Cooder ja Dr. John
ovat painaneet lähtemättömän vaikutuksensa miehen lauluihin ja kitaransoittoon. Amerikkalaiseen kulttuuriperintöön liian tukevasti nojaavat suomalaisartistit tuppaavat yleensä epäonnistumaan levyllä pahasti, mutta Forestfield osoittaa, että homman voi tehdä myös toisella tavalla. Avainsana on tyylitaju,
jota maestrolta ja hänen taustabändiltään tuntuu löytyvän riittävästi. Epäuskoisten kannattaa tarkistaa vaikkapa rennosti taaksepäin nojaava Good To You tai levyn päättävä Hangover In Hannover, joka on ilmeisesti muodostunut jo jonkinlaiseksi kulttihitiksi Saksassa.
-Mikko Siltanen, Keskisuomalainen
http://www.ksml.fi/viihde/levyt/dave-forestfield-continental-dinner/490565
Jari Kaikkonen Classic Rock Suomi:
Dave Forestfield: Continental Dinner (2009)
06.10.2009
Dave Forestfield on edennyt pitkällä urallaan jo 20. levyynsä - no ei todellakaan! Tämä Contineltal Diner on Daven debyyttilevy, jota ei nyt ihan heti uskoisi. Dave Forestfield on tehnyt levyllisen erinomaisen kuunneltavaa musiikkia, jonka tyyli on jossain J.J.Calen, Bob Dylanin ja Countryn puolella. Toki ei hän tätä levyä ole ollut tekemässä yksinään - hänellä on on ollut apunaan lukuisa määrä erinomaisia muusikoita aina Jarkka Rissasesta Tero Sundelliin. . Kappaleita on 13 ja soittoaika on sopiva vanhan älppärin mittainen. Kaikki tämä aika menee tätä kuunnellessa leppoisasti ja unohtaen kysymyksessä olevan suomalaisen esiintyjän. Sillä suomalainenhan hän on - Kuopiosta. Ei nyt kaikkea paljasteta - tutustu!
-Jari Kaikkonen Classic Rock Suomi
http://www.classicrocksuomi.com/crs/index.php?option=com_content&task=view&id=799&Itemid=31
Janne Niiranen, Savon Sanomat:
19.9.2009
Kuopiolanen taiteen monitoimimies Tatu Metsäpelto ansaitsee pisteet jo taiteilijanimestään Dave Forestfield. Myös miehen albumi Continental Dinner on positiivinen yllätys. Metsäpelto osoittautuu trubaduuriksi, joka kulkee arvostettujen singer-songwritereiden jalanjäljillä aivan kuin olisi ollut sillä tiellä aina. Tukijoukkona hänellä on pitkä liuta enemmän tai vähemmän savolaisia muusikoita Aavikon Tomi Kososesta ex-Tehosekoitin-rumpali Tero Sundelliin. Ilahduttavin vahvistus on kuitenkin kitaravelho Jari Rissanen, joka esimerkiksi onnistuu loitsimaan muuten melko tyhjänpäiväisen Back to the Start -kappaleen henkiin eleettömällä slide-kitaroinnillaan. Soulin, bluesin ja kantrin rajamaastossa seikkailevan albumin huippuhetket ovat junnaava tilitys You Can't Trust Nobody ja levyn päätösraita, mahtava krapulatarina Hangover in Hannover, jossa Metsäpelto osoittaa myös viimeistään kykynsä myös sanoittajana. Continental Dinner kuulostaa siltä kuin ammattilaisten levyn tuleekin: rennolta ja svengaavalta, mutta tarkalta. Mainiolta levyltä kuitenkin puuttuu traditiot rikkovaa sekopäisyyttä, joten se jää mieleen vain muutamista erinomaisista kappaleista.
-Janne Niiranen, Savon Sanomat
http://www.savonsanomat.fi/viihde/levyt/dave-forestfield-continental-dinner/484525
Suonna Kononen, Karjalainen:
DAVE FORESTFIELD Continental Dinner Propaganda
Kuopiolaisella Tatu Metsäpellolla on mainio taiteilijanimi. Dave Forestfield rimmaa eittämättä paremmin trubaduurille, jonka musiikki ui angloamerikkalaisessa traditiossa. Continental Dinner -albumi paljastaa Metsäpellon esikuviksi Nick Lowen kuiskaillun valkoisen brittisoulin ja amerikkalaiset bluesin ja kantrin raja-aidoilla seikkailijat á la John Hiatt. Taustalla soittaa tyylinmukaisesti liuta savolaisia muusikoita, muun muassa lapinlahtelaistunut kitaristiässä Jarkka Rissanen leiskauttelee usealla kappaleella. Oma suosikkiraitani on J. J. Cale -henkinen You Can Trust Nobody, jonka mainiossa tekstissä Metsäpelto kertoo retorista tehokeinoa anaforaa Leonard Cohen- ja Bob Dylan -tyyliin käyttäen, kehen kaikkiin maailmassa ei voi uskoa. Rumpuja lukuunottamatta Metsäpelto on laulanut ja soittanut koko biisin itse. Dave Forestfieldin kiekko on toimivaa työtä, tulkitseminen englanniksi sujuu siinä missä tekstitys. Esimerkiksi krapulakuvaus Hangover In Hannover lähestyy novellistiikkaa. Toisaalta Metsäpelto on ilmiselvillä esikuvillaan virittänyt rimansa Bubka-korkeuteen. Ripaus omaleimaisuutta ei tekisi pahaa, ettei levykaupassa tulisi Continental Dinnerin sijaan valittua pikemminkin sitä omasta hyllystä vielä puuttuvaa Lowea tai Calea.
-Suonna Kononen, Karjalainen
http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Kulttuuri/kuopio_tanssii_ja_soi_5571097.html
Janica Brander, Vertigo:
26.10.2009
DAVE FORESTFIELD:
CONTINENTAL DINNER/Propaganda Records
Rating: 4/5 stars
Kuka ihmeen Dave Forestfield?
Raspikurkku taiteilijanimen takana on kuopiolainen muusikko Tatu Metsäpelto.
Levyllä soittaa miekkonen jos toinenkin, ja nimien tarkempi tutkiminen paljastaa edesmenneen
Tehosekoittimen rumpalin Tero Sundellin ja Aavikosta tutun Tomi Kososen vierailevan levyllä.
Soiton kuunteleminen on suorastaan nautinnollista. Muusikot ovat niin hyviä, että he
uskaltavat ottaa riskejä ja irrottelevat soittaessaan. Se on sitä rutiinin tuomaa
rentoutta, jota kaipaisi moniin liian siloiteltuihin ja virheettömiin bänditulokkaisiin.
Forestfield lupailee mannermaista aamiaista.
Musiikki ei kuitenkaan ole Five Corners Quintetin tyylistä retrojazzia, vaan kumarrus Jenkkilän syvän etelän musiikille. Albumilla on kaikuja Bob Dylanista, Fats Dominosta ja Neil Youngista.
Viittaukset eivät kuitenkaan ole
häiritseviä, vaan kuulija ilahtuu samaan tapaan, kuin Aku Ankka -fani
tutkiessaan Don Rosan yksityiskohtia pursuavia piirroksia. Lisäksi
levy onnistuu olemaan aidosti toimiva ja itsenäinen kokonaisuus.
Musiikki upposi myös ystävääni, joka ei juurikaan tunne bluesia,
countrya ja bluegrassia.
Levyn ainoa heikkous on materiaalin runsaus.
Mukana on muutamia kivoja, mutta ei erityisen loistavia jammailubiisejä.
Karsimalla tylsimmät palat sisältö olisi terävöitynyt ja kokonaisuus
olisi iskevämpi. Välillä biisit kuulostavat soittajien keskinäiseltä
hauskanpidolta, ja soitto menee melodian ja kappaleen edelle.
Toisaalta tämä on blues-musiikille tyypillinen piirre.
Tarkoitus ei ole vain luoda kappaleita ja esittää niitä, vaan pitää hauskaa hyvien muusikoiden kanssa ja antaa tunteen viedä.
Fiilistä tällä albumilla piisaa, siitä suuri kiitos.
-Janica Brander, Vertigo
http://www.vertigo.cd/index.php?option=com_content&task=view&id=3750&Itemid=86
PASI TUOMINEN:
20.10.2009 BLUES-FINLAND
Tietoisella illallisella
Dave Forestfield ja Blues-Finland.com viettivät juttutuokion uuden albumin
"Continental Dinner" tiimoilta. Samalla tuli käsitellyksi muitakin aihealueita
kampuksella vetelehtimisestä taiteenharjoittamiseen.
Kuopiolainen Dave Forestfield on juurimusiikille omistautunut artisti, joka uskoo
riippumattoman musiikin nousuun isojen musiikkiyhtiöiden nykyisestä
valta-asemasta huolimatta. "Juurimusiikin kysynnän nykyinen vähäisyys johtunee
paljon siitä, että suuri osa alle 30-vuotiaiden sukupolvesta ei ole koskaan kuullut
muuta kuin suurten levy-yhtiöiden jakelemaa musiikkia. Se puolestaan on
kadottanut juurensa jo aikoja sitten", myös nimeä Tatu Metsäpelto totteleva
mies sanoo.
"Ellei nyt sitten 80-luvun discoa ja teknoa, goottipoppia, grungea tai erinäisiä
80-luvulla syntyneitä metallin alalajeja jo lasketa juurimusiikiksi!"
Forestfield on kantanut oman kortensa perinteisen amerikkalaisperäisen
rytmimusiikin kekoon uusimmalla levyllään "Continental Dinner". Illallista on ollut
kokkaamassa peräti 13 muusikkoa. Joukossa ovat muiden muassa Jarkka
Rissanen (mm. Noisy Kinda Men), Tero Sundell (Tehosekoitin) sekä Forestfieldin
luottobasisti "Beat-Pete" Soininen.
Artisti ei rakentele pilvilinnoja levynsä merkitystä arvioidessaan. "Potisin
pahanlaatuista Napoleon-harhaa, jos uskoisen sen vaikuttavan yhtään enempää
kuin yksi indie-julkaisu vain voi. Yleisesti toki toivon levyjättien harvainvallan
murentumista. Ja katso, se päivä tulee, se on jo nähtävissä tähdissä..."
Kampuslöysäilystä ammattilaisuuteen
Metsäpelto, 39, on kolunnut 90-luvulta saakka eri kokoonpanoissa Suomen ja
Ruotsin musiikkiklubeja. Laulaja-lauluntekijän musiikilliset juuret ovat
amerikkalaisen rytmimusiikin liki kaikissa osa-alueissa: countryssa, bluesissa,
folkissa, varhaisessa rock & rollissa ja jazz-balladeissa.
Vaikka musiikki on Kuopiossa suurimman osan elämästään viettäneen
Forestfieldin veressä, ei ammattilaisuuteen siirtyminen ollut suoraviivaista. Viime
vuosikymmenellä vierähti jonkin aikaa yliopistossa, sosiologian opinnoissa.
"Muutaman vuoden kampuksella löysäilyn jälkeen tajusin, ettei se tie johda
mihinkään suotuisaan lopputulokseen", mies muistelee.
"Joku olisi tajunnut sen jo paljon nopeammin, mutta annan yleensä asioille aikaa
ja mahdollisuuden. Joskus 90-luvun puolivälissä päätin antaa aikaa paljon
realistisemmalle ja miellyttävämmälle tielle, musiikille. Olinhan harjoittanut sitä jo
varhaisesta teini-iästä saakka enemmän tai vähemmän maanisesti."
Siitä asti Dave Forestfieldin toimenkuva on rakentunut enimmäkseen omista
keikoista. Lisäksi hän on säveltänyt musiikkia sekä omaan käyttöön että useisiin
erilaisiin teatteri-, radio-, tanssiproduktioihin. Vuosituhannen vaihteen jälkeen
kuvio on täydentynyt musiikin taiteellisen tuottajan ja äänittäjän töillä.
Voimat levyn takana
"Continental Dinner" on suomalaisessa blues-maisemassa poikkeuksellisen
laadukas kokonaisuus. Tyylikkyys lähtee kansitaiteesta ja ulottuu onnistuneiden uusikkovärväysten myötä uskottavaan soundimaailmaan. Jakelusta vastaa
Playground, jonka asiakkaisiin kuuluvat laadukkaat artistit Jo' Buddysta Jarkko
Martikaiseen ja Brian Setzeristä Steve Earleen.
"En ole mitenkään erityisesti haalinut näitä voimia levylleni. Olen tehnyt albumin
ennestään tuntemieni kollegojen kanssa. Esimerkiksi pianisti Jere Venäläisen
kanssa olemme vuosikaudet soittaneet duokeikkoja. Hän kuului myös Mississippi
Exiles -bändiini, joka oli olemassa vuosituhannen vaihteen tienoilla."
"Mississippi Exilesistä ovat peräisin myös rumpali Mika Ryhänen, Petteri Soininen
ja Toni Lunden. Sundell ja Tomi Kosonen ovat myöhempiä tuttavuuksia, kun taas
Rissasen Jarkan kanssa olemme vääntäneet viime vuosien saatossa muutamassa
muussakin produktiossa."
Forestfield kertoo tavoitelleensa soundimaailmaa, joka on peräisin noin 40
vuoden takaa. Hänen mielestään biisien tunnelmaan esimerkiksi sopi hyvin, että
rummut kolisevat enimmäkseen toisella puolella stereokuvassa ja stemmat on
keskitetty yhteen pisteeseen. Tamburiiniakaan ei ole kompressoroitu litteäksi
kilahdukseksi, vaan se helisee luonnollisen "suuresti ja irtonaisesti".
"Viime vuosina olen diggaillut Lee Hazlewoodin 60- ja 70-luvun vaihteen
tuotantoa. Samaisen aikakauden soul- ja outlaw-countrylevyjen kuivakan
realistinen äänimaisema on tehonnut myös. Itse asiassa koko 'Continental
Dinnerillä' ei ole juuri kaikuja käytetty: hivenen delaytä laulussa ja paikoin
sähkökitarassa."
Levyfirman valjastaminen jakelutoimintaan oli myös varsin tietoinen päätös.
Muulla tavoin asiaa ei olisi voinut artistin mielestä toteuttaakaan.
"Omakustanteet ovat toki ok. En ole silti koskaan lähtenyt tuolle tielle, koska sitä
kautta musiikki valuu tavallaan hukkaan - tai ei se oikeastaan valu mihinkään.
Vähintäänkin tuotokset jäävät kovin suppean piirin iloksi tai kärsimykseksi."
Sanoma on aina läsnä
Tiedostava muusikko luottaa sanan voimaan. Dave Forestfield pitää laulutekstejä
vähintään yhtä suuressa arvossa kuin itse musiikkia. On oltava uskottavasti
ekspressiivisessä tilassa; silloin eivät lööperin rallattelu ja korulauseet ole laitaa.
"Kaikki johtunee edustamastani genrestä. Blues-, country- ja folk-musiikissa
tekstit ovat keskeisempiä kuin vaikkapa popissa tai hevissä. Viimeksi mainitut
rakentuvat enemmän tuotannon ja soitannollisen sankaruuden varaan, kun taas
juurimusiikissa ekspressiivisyys ja sanoma ovat aina vahvasti läsnä."
Forestfieldin musiikkimaailmassa sanat ja sävel eivät välttämättä elä
symbioosissa.
"En tee tekstejä välttämättä mihinkään tiettyyn melodiaan. Saatan kirjoittaa niitä
täysin irti musiikista, pohjana vain jokin tietty rakenne tai rivimitta. Sitten ne joko
päätyvät johonkin sanattomaan melodiaan tai ovat päätymättä! Teen tekstini
yleensä varsin nopeasti, enkä jää niitä pyörittelemään tai palaa niitä
täydentämään myöhemmin."
Yhä uudempaa jo tiedossa
Albumi "Continental Dinner" on omintakeisen 'laid-back', rouhean
lyriikkapainotteinen sekä omalla tavallaan retrohenkinen. Pääteemana ovat
ihmissuhteiden traagiset ulottuvuudet. Niitä käsitellään usein hienovaraisen
komiikan värittämästä näkökulmasta. Netitse vuotanut päätösraita "Hangover in
Hannover" on saavuttanut peräti kulttisuosiota: se julkaistiin Saksassa
piraattikokoelman osana.
Vaikka Forestfield-albumi on tuore, on
uutta usvaa jo putkessa. Mies on
nauhoittanut seuraavaa levyä
loppukesän ja alkusyksyn aikana.
Mikäli julkaisuasiat menevät putkeen,
näkee yhä uudempi pitkäsoitto
päivänvalon kevään 2010 aikana.
Dave Forestfield on urallaan tehnyt
keikkoja vaihtelevin intervallein.
Konsertteja on ollut vähimmillään noin
yksi viikossa, ja enimmillään ollaan
ylletty noin 80 vuosikeikkaan. Syksy
2009 ei tosin mennyt putkeen elävän
musiikin rintamalla.
"Uskon tilanteen kohenevan vuodenvaihteessa, mutta olen ollut tämän syksyn
keikkamyyntipoliittisessa pattitilanteessa tai harhassa. Ulkoistin keikkamyyntini
ohjelmatoimistolle, joka ei lupauksestaan huolimatta tehnyt asialle yhtään
mitään. Tästä johtuen loppuvuoteni on tyhjempi kuin kertaakaan koko urani
aikana", muusikko kipuilee.
Hän harmittelee epäonnista keikkasyksyä erityisesti, koska syksyn aikana ulos on
tullut oikeastaan kaksikin uutta levyä. Toinen on Mufarang-yhtiölle tehty 'kapinarockbändi' Mickey And The Studentsin levy. Sille Forestfield teki biisit
puoliksi solisti Mickey Stonen kanssa. Forestfield myös tuotti levyn.
Musiikillisten ponnistuksien on syytä tuottaa hedelmää, sillä musiikki on nykyisin
Metsäpelto-Forestfieldille kaikki kaikessa. "Olen suhteellisen monomaaninen
ihminen. Mielenkiintoni ei ulotu juurikaan muualle. Ellei mielenkiinnon kohteeksi
sitten lasketa esimerkiksi yleistä tiedostamista, tiedon haalimista sekä
yhteiskunnan ja ihmiskäyttäytymisen tuntemusta."
Dave Forestfieldin mielestä mainittuja mielenkiinnon kohteita ei voi irrottaa
halusta taiteelliseen työskentelyyn. "Kaikessa taiteenharjoittamisessa tulisi olla mahdollisimman paljon yleistä tietoisuutta perustuksissaan, jo pelkästään
onttouden välttämiseksi."
PASI TUOMINEN
Noise.fi Petri Klemetti:
http://www.noise.fi/levyarvostelut/?id=11075
