Reviews

 

Dave Forestfield: Worn Out Dreams

 

He never became a sociologist -- instead Dave Forestfield (born Tatu Metsapelto) is now one of the leading solo artists in Finland. The songs on his latest release, "Worn Out Dreams" (Propaganda) are timeless, melodic and lyrical. He also has the ability to combine influences from various areas of roots music. Winner: "World of Lies".

-Blues Webzine

 

http://www.blueswebzine.com/reviews/2010_08_cd_report.html

 

 

22.7.2010

Yksinkertaisesti kaunista

 

Dave Forestfieldin ”Worn Out Dreams” pitää sisällään ajattomia, lyyrisiä ja melodisia mestariteoksia. Levyllä soivat rinta rinnan niin blues, country, folk, rock & roll kuin jazzkin.

Dave Forestfield -taiteilijanimen takaa löytyy kuopiolainen laulaja-lauluntekijä Tatu Metsäpelto. ”Worn Out Dreams” on Mickey and The Students -yhtyeessäkin mukana olevan Daven toinen soololevy. Levyn lyriikat ja sävellykset ovat perinteeseen nojaavia ajattomia mestariteoksia.

”Worn Out Dreams” -kiekon avaa kappale nimeltään ”World of Lies”. Lähestulkoon ärsyttävän iloinen Farfisa-urkujen soundi ja kappaleen kevyesti rullaava tempo tuovat mieleen 1980-lukulaisen ska-meiningin. Toisiaan ruokkivien pienten ja suurten valheiden tematiikkaa pohtivaa sanoitusta sen sijaan ei voi luonnehtia kepeäksi.

Dave Forestfieldin yksinkertaisuudessaan kaunis kitarasoolo ryydittää country-balladia ”Dark Side of Town”. Biisin sanoitus kuvailee taloudellisesti köyhemmän kansanosan elämää. Vähävaraisuus ei ole kuitenkaan este muilta osin rikkaalle elämälle.

”There´s Love” on sekin maalaismusiikkihenkinen balladi. Raidalla on mukana varkautelainen musiikin moniosaaja ja monialaista musiikkiyritystä, HymHym Recordsia vetävä Anssi Huotari haitareineen. Haitari ja mandoliinimainen dobro luovat mexicana-tunnelmaa.

”Waited for You” ja ”My Blue Summer” edustavat nekin rosoista, hieman alakuloistakin balladiosastoa. Dave Forestfieldin tyyliin sopivan karhea lauluääni kuulostaa uskottavalta tulkitessaan elämäntuskaa purkavia sanoituksia.

”Dream Little Dreamer” on roots-henkinen ja kivasti kulkeva pop-ralli. Samalla saralla liikkuu haitarin sävyttämä ”Somebody Is Waiting for Me Somewhere”. Kappaleella esittävät tyylikkäät soolonsa pianisti Jere Venäläinen ja kitaroiva Dave Forestfield.

Torvien siivittämää, soulahtavampaa osastoa edustaa ”Bad Loser”. ”Stuck in Junk” taas on imenyt vaikutteita rock-a-billysta ja hillbillysta. Levyn päättävä ”Cindy Lou” on silkkaa boogie-pianon värittämää rock & rollia aidossa 50-lukulaisessa hengessä.

”Worn Out Dreams” osoittaa Dave Forestfieldin mainioksi roots-henkiseksi biisintekijäksi. Melodiat ovat tarttuvia ja sävelmien esitystapa raikas. Ysinkertaisen rehellisesti tehty musiikki on sanalla sanoen kaunista.

 

-TT TARKIAINEN, Blues Finland

 

http://www.blues-finland.com/articles/dave_forestfield_worn_out_dreams.html

 

 

Homma hanskassa

 

Kuopiolaisella Tatu Metsäpellolla on homma hanskassa. Toisella Dave Forestfield-albumilla lyhyen ajan sisään soi näkemyksellinen englanninkielinen musa, jonka päällimmäiset vaikutteet tulevat nuoren Tom Waitsin kapakkaralleista, Nick Lowen coolista valkoista soulista ja J. J. Calen niukkuuden estetiikasta. World Of Lies voisi olla Dylanin viimeisiltä levyiltä kotoisin, ja Dark Side Of Town haisee Springsteenin kaupunkilauluille. Eipä pieniin nimiin verratakaan... Mikä miellyttävintä, Worn Out Dreamsin sovituksissa on ilmaa. Loppumetreilläkään laulajan paatos ei lipsahda näytellyksi, vaikka rajoilla kuljetaankin.

 

-Suonna Kononen, Karjalainen

 

http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Kulttuuri/sisar__biisej%C3%A4_6204235.html

 

 

Rentoa menoa

 

Kuopiolaisen Dave Forestfieldin eli kotoisemmin Tatu Metsäpellon debyytti Continental Diner oli miellyttävä yllätys. Vuoden takaisella levyllään mies yhdisteli bluespohjaiseen tyyliinsä rytmimusiikin eri elementtejä ja sävyjä, sortumatta kuitenkaan suomalaisten bluesmiesten perisyntiin, eli munattomaan kliinisyyteen. Worn Out Dreamsin meno on rentoa, soitto kulkee ja biiseissä on ideaa. Tällä albumilla Forestfield tulee entistä lähemmäs J.J. Calea, jonka maanläheinen junnaus on varmasti soinut herran levysoittimessa useammin kuin kerran. Pienet nyanssit, yksinkertaiset riffit ja käytössä kulahtaneet melodiat on valjastettu oivaltavilla sovituksilla hyötykäyttöön. Toisaalta Forestfield näyttäytyy joillekin "tylsänä retromuusikkona", mutta näin yksioikoinen näkökulma tuntuu jotenkin typerältä. Hän tekee oman juttunsa niin hyvin, että sitä on pakko arvostaa.

 

Mikko Siltanen, Keskisuomalainen, Savon Sanomat.

 

http://www.ksml.fi/viihde/levyt/dave-forestfield-worn-out-dreams/563504

 

 

Ei kiire mihinkään

 

Yhä useammin törmää suomalaismuusikoihin, joiden soundi on kuin suoraan Amerikan keskilännestä. Dave Forestfield eli Tatu Metsäpelto on kotoisin Kuopiosta, mutta miehen musiikki ammentaa enemmänkin americanan perinteistä - bluesista, countrysta ja vanhemmasta rockista, joskus jazzistakin. Metsäpelto on tehnyt musiikkiaan pitkään ja sen kyllä huomaa. Miehen taustavoimissa soittaa mm. Aavikon ja Tehosekoittimen jäseniä. Metsäpellon toinen pitkäsoitto Worn Out Dreams on rauhallinen ja leppoisa kokonaisuus. Ehkä tämä on se savolainen puoli, mitä jenkkityyliseen musiikkiin on saatu upotettua. Dave Forestfieldillä ei ole kiire mihinkään, eikä siis parane kuulijallakaan olla. Metsäpellon karheasta viskibassosta voi löytää ripauksen Bruce Springsteeniä, vaikka tämä laulaakin selvästi pomoa nasaalimmin. Välillä nenään honotus alkaa jo hieman ärsyttää ja tekee mieli tyrkätä miehelle Nasolinia. Toiset tykkäävät, toiset eivät. Jotkut ovat verranneet Forestfieldiä jopa Bob Dylaniin, mutta levyn sanoitusten korni maailma ei kyllä oikeuta tätä. Rämisevien blueskitaroiden lisäksi levyllä kuullaan mm. saksofonia, haitaria, trumpettia ja urkuja. Worn Out Dreams on hyvin tuotettu ja muusikot ovat kovan luokan ammattilaisia. Mitään uutta, kokeilevaa tai jännittävää kiekolta on turha etsiä, mutta eipä kai ole tarkoituskaan. Jos ajatus Brucesta laulamassa Johnny Cash -henkisiä kappaleita houkuttelee, tykkäät tästä varmasti.

 

-Maija Haavisto, Vertigo

 

http://www.vertigo.cd/index.php?option=com_content&task=view&id=4228&Itemid=86

 

 

Jaakko Teittilä:

http://www.lammaszine.fi/2010/03/17/dave-forestfield-continental-dinner/

 

Viime aikoina nousseen singer/songwritter-buumin jyllätessä tällaisiin yksinäisiin susiin alkaa suhtautumaan vähintäänkin varauksella. Nimestään ja ulosannistaan huolimatta supisuomalaisen Dave Forestfieldin americana soi ainakin omaan korvaan sen verran autenttisesti, että ennakkoluulot osoittautuivat tällä kertaa täysin turhiksi. Mitään trendikkästä indie poppia ei siis kannata odottaa, mutta perinteisten amerikkalaisen countrybluesin ystävien kannattaa korviaan höristää. Mannerten välisellä lounalla tuntuisi pääpaino olevan siis amerikan herkuilla, joita syvän etelän keittiöissä John Lee Hooker, Howlin’ Wolf, Johnny Cash, Bob Dylan ja Willie Nelson ovat aikoinaan kokkailleet. Levyn melankoliassa on kuultavissa kuitenkin myös vähän kotimaisia sävyjä, mikä laskettakoon sille plussaksi. Bluesista en mitään tajua, siihen nähden “Continental Dinner” toimii yllättävän hyvin. Ehkä aavistuksen verran folkimpana se on alkuperäistä suoräminää helpommin omaksuttavaa musiikkia myös tällaiselle vähemmän juurimusiikkiin perehtyneelle.

 

SOUNDI PERTTI OJALA:

 

DAVE FORESTFIELD

Continental Dinner Propaganda

 

Kitaristi ja laulaja-lauluntekijä Dave Forestfield eli kuopiolaisittain Tatu Metsäpelto antoi vahvan panoksensa Mickey And The Studentsin alkuvoimaiselle Some People -albumille. Lähes samanaikaisesti ilmestyneellä Continental Dinner -levyllään Forestfield pysyttelee juurevissa tunnelmissa mutta ilman urbaania kiihkoa. Väsymyksestä alkava ja maailman pahimpaan krapulaan päättyvä Continental Dinner tarjoaa nimestään poiketen lähinnä amerikkalaismallista roots-herkkua. Forestfieldin ilmaisussa on vähemmän rujossa asussa saman sukuista vanhan maailman patinaa kuin Jo´ Buddyn otteissa. Levyllä Dave Forestfieldin tukena on monilukuinen soittajisto. Bluesin, country & westernin ja Gimme A Good Thingin tapauksessa boogienkin parissa tyylittelevät muun muassa Tehosekoitin-rumpali Tero Sundell, Aavikon elektroniikan saksofoniin vaihtanut Tomi Kosonen ja lukemattomissa yhteyksissä karheansuloisella kitaroinnillaan vakuuttanut Jarkka Rissanen. Don’t Try To Be What You Ain’tin sanoma ja biisissä muisteltava David Allen Coe -sitaatti kertovat paljon nuutuneella äänellään tulkitsevan Dave Forestfieldin taiteilijanlaadusta. Miehen avoimuuteen ja luontaiseen vaatimattomuuteen puolestaan kuuluu, että 4 Women menee suoraan kertosäkeeseensä: ”I want four women/Is that too much?” (Soundi 12/09)

 

PERTTI OJALA ***

SOUNDIN LUKIJAT *****

 

http://www.soundi.fi/arvostelut?nid=10181

 

 

Mikko Siltanen, Keskisuomalainen:

 

DAVE FORESTFIELD Continental Dinner

Rating: 4/5 stars

Dave Forestfield- taiteilijanimen takaa löytyy

kuopiolainen pitkän linjan laulaja-lauluntekijä

Tatu Metsäpelto. Suomen lisäksi hän on ehtinyt koluta

myös Ruotsin klubeja jo 90-luvulta saakka, niin soolona

kuin Mickey And The Students -yhtyeen nokkamiehenä.

Savolaisen debyyttialbumi Continental Dinner sisältää

tuhdin annoksen juurevaa musiikkia, jossa on sävyjä

bluesista, kantrista ja rock'n'rollista.

 

Sellaiset nimet kuten J.J. Cale, Ry Cooder ja Dr. John

ovat painaneet lähtemättömän vaikutuksensa miehen lauluihin ja kitaransoittoon. Amerikkalaiseen kulttuuriperintöön liian tukevasti nojaavat suomalaisartistit tuppaavat yleensä epäonnistumaan levyllä pahasti, mutta Forestfield osoittaa, että homman voi tehdä myös toisella tavalla. Avainsana on tyylitaju,

jota maestrolta ja hänen taustabändiltään tuntuu löytyvän riittävästi. Epäuskoisten kannattaa tarkistaa vaikkapa rennosti taaksepäin nojaava Good To You tai levyn päättävä Hangover In Hannover, joka on ilmeisesti muodostunut jo jonkinlaiseksi kulttihitiksi Saksassa.

 

-Mikko Siltanen, Keskisuomalainen

 

http://www.ksml.fi/viihde/levyt/dave-forestfield-continental-dinner/490565

 

 

Jari Kaikkonen Classic Rock Suomi:

 

Dave Forestfield: Continental Dinner (2009)

06.10.2009

 

Dave Forestfield on edennyt pitkällä urallaan jo 20. levyynsä - no ei todellakaan! Tämä Contineltal Diner on Daven debyyttilevy, jota ei nyt ihan heti uskoisi. Dave Forestfield on tehnyt levyllisen erinomaisen kuunneltavaa musiikkia, jonka tyyli on jossain J.J.Calen, Bob Dylanin ja Countryn puolella. Toki ei hän tätä levyä ole ollut tekemässä yksinään - hänellä on on ollut apunaan lukuisa määrä erinomaisia muusikoita aina Jarkka Rissasesta Tero Sundelliin. . Kappaleita on 13 ja soittoaika on sopiva vanhan älppärin mittainen. Kaikki tämä aika menee tätä kuunnellessa leppoisasti ja unohtaen kysymyksessä olevan suomalaisen esiintyjän. Sillä suomalainenhan hän on - Kuopiosta. Ei nyt kaikkea paljasteta - tutustu!

 

-Jari Kaikkonen Classic Rock Suomi

 

http://www.classicrocksuomi.com/crs/index.php?option=com_content&task=view&id=799&Itemid=31

 

 

Janne Niiranen, Savon Sanomat:

19.9.2009

 

Kuopiolanen taiteen monitoimimies Tatu Metsäpelto ansaitsee pisteet jo taiteilijanimestään Dave Forestfield. Myös miehen albumi Continental Dinner on positiivinen yllätys. Metsäpelto osoittautuu trubaduuriksi, joka kulkee arvostettujen singer-songwritereiden jalanjäljillä aivan kuin olisi ollut sillä tiellä aina. Tukijoukkona hänellä on pitkä liuta enemmän tai vähemmän savolaisia muusikoita Aavikon Tomi Kososesta ex-Tehosekoitin-rumpali Tero Sundelliin. Ilahduttavin vahvistus on kuitenkin kitaravelho Jari Rissanen, joka esimerkiksi onnistuu loitsimaan muuten melko tyhjänpäiväisen Back to the Start -kappaleen henkiin eleettömällä slide-kitaroinnillaan. Soulin, bluesin ja kantrin rajamaastossa seikkailevan albumin huippuhetket ovat junnaava tilitys You Can't Trust Nobody ja levyn päätösraita, mahtava krapulatarina Hangover in Hannover, jossa Metsäpelto osoittaa myös viimeistään kykynsä myös sanoittajana. Continental Dinner kuulostaa siltä kuin ammattilaisten levyn tuleekin: rennolta ja svengaavalta, mutta tarkalta. Mainiolta levyltä kuitenkin puuttuu traditiot rikkovaa sekopäisyyttä, joten se jää mieleen vain muutamista erinomaisista kappaleista.

 

-Janne Niiranen, Savon Sanomat

 

http://www.savonsanomat.fi/viihde/levyt/dave-forestfield-continental-dinner/484525

 

 

Suonna Kononen, Karjalainen:

 

DAVE FORESTFIELD Continental Dinner Propaganda

 

Kuopiolaisella Tatu Metsäpellolla on mainio taiteilijanimi. Dave Forestfield rimmaa eittämättä paremmin trubaduurille, jonka musiikki ui angloamerikkalaisessa traditiossa. Continental Dinner -albumi paljastaa Metsäpellon esikuviksi Nick Lowen kuiskaillun valkoisen brittisoulin ja amerikkalaiset bluesin ja kantrin raja-aidoilla seikkailijat á la John Hiatt. Taustalla soittaa tyylinmukaisesti liuta savolaisia muusikoita, muun muassa lapinlahtelaistunut kitaristiässä Jarkka Rissanen leiskauttelee usealla kappaleella. Oma suosikkiraitani on J. J. Cale -henkinen You Can Trust Nobody, jonka mainiossa tekstissä Metsäpelto kertoo retorista tehokeinoa anaforaa Leonard Cohen- ja Bob Dylan -tyyliin käyttäen, kehen kaikkiin maailmassa ei voi uskoa. Rumpuja lukuunottamatta Metsäpelto on laulanut ja soittanut koko biisin itse. Dave Forestfieldin kiekko on toimivaa työtä, tulkitseminen englanniksi sujuu siinä missä tekstitys. Esimerkiksi krapulakuvaus Hangover In Hannover lähestyy novellistiikkaa. Toisaalta Metsäpelto on ilmiselvillä esikuvillaan virittänyt rimansa Bubka-korkeuteen. Ripaus omaleimaisuutta ei tekisi pahaa, ettei levykaupassa tulisi Continental Dinnerin sijaan valittua pikemminkin sitä omasta hyllystä vielä puuttuvaa Lowea tai Calea.

 

-Suonna Kononen, Karjalainen

 

http://www.karjalainen.fi/Karjalainen/Kulttuuri/kuopio_tanssii_ja_soi_5571097.html

 

 

Janica Brander, Vertigo:

 

26.10.2009

DAVE FORESTFIELD:

CONTINENTAL DINNER/Propaganda Records  
Rating: 4/5 stars 

Kuka ihmeen Dave Forestfield? Raspikurkku taiteilijanimen takana on kuopiolainen muusikko Tatu Metsäpelto.
Levyllä soittaa miekkonen jos toinenkin, ja nimien tarkempi tutkiminen paljastaa edesmenneen Tehosekoittimen rumpalin Tero Sundellin ja Aavikosta tutun Tomi Kososen vierailevan levyllä.
Soiton kuunteleminen on suorastaan nautinnollista. Muusikot ovat niin hyviä, että he uskaltavat ottaa riskejä ja irrottelevat soittaessaan. Se on sitä rutiinin tuomaa rentoutta, jota kaipaisi moniin liian siloiteltuihin ja virheettömiin bänditulokkaisiin.
Forestfield lupailee mannermaista aamiaista.

Musiikki ei kuitenkaan ole Five Corners Quintetin tyylistä retrojazzia, vaan kumarrus Jenkkilän syvän etelän musiikille. Albumilla on kaikuja Bob Dylanista, Fats Dominosta ja Neil Youngista.

Viittaukset eivät kuitenkaan ole häiritseviä, vaan kuulija ilahtuu samaan tapaan, kuin Aku Ankka -fani tutkiessaan Don Rosan yksityiskohtia pursuavia piirroksia. Lisäksi levy onnistuu olemaan aidosti toimiva ja itsenäinen kokonaisuus.
Musiikki upposi myös ystävääni, joka ei juurikaan tunne bluesia, countrya ja bluegrassia. Levyn ainoa heikkous on materiaalin runsaus. Mukana on muutamia kivoja, mutta ei erityisen loistavia jammailubiisejä. Karsimalla tylsimmät palat sisältö olisi terävöitynyt ja kokonaisuus olisi iskevämpi. Välillä biisit kuulostavat soittajien keskinäiseltä hauskanpidolta, ja soitto menee melodian ja kappaleen edelle. Toisaalta tämä on blues-musiikille tyypillinen piirre. Tarkoitus ei ole vain luoda kappaleita ja esittää niitä, vaan pitää hauskaa hyvien muusikoiden kanssa ja antaa tunteen viedä.
Fiilistä tällä albumilla piisaa, siitä suuri kiitos.

 

-Janica Brander, Vertigo

 

http://www.vertigo.cd/index.php?option=com_content&task=view&id=3750&Itemid=86

 

 

PASI TUOMINEN:

20.10.2009 BLUES-FINLAND

 

Tietoisella illallisella

Dave Forestfield ja Blues-Finland.com viettivät juttutuokion uuden albumin "Continental Dinner" tiimoilta. Samalla tuli käsitellyksi muitakin aihealueita
kampuksella vetelehtimisestä taiteenharjoittamiseen.

Kuopiolainen Dave Forestfield on juurimusiikille omistautunut artisti, joka uskoo riippumattoman musiikin nousuun isojen musiikkiyhtiöiden nykyisestä
valta-asemasta huolimatta. "Juurimusiikin kysynnän nykyinen vähäisyys johtunee paljon siitä, että suuri osa alle 30-vuotiaiden sukupolvesta ei ole koskaan kuullut
muuta kuin suurten levy-yhtiöiden jakelemaa musiikkia. Se puolestaan on kadottanut juurensa jo aikoja sitten", myös nimeä Tatu Metsäpelto totteleva mies sanoo.

"Ellei nyt sitten 80-luvun discoa ja teknoa, goottipoppia, grungea tai erinäisiä 80-luvulla syntyneitä metallin alalajeja jo lasketa juurimusiikiksi!"

Forestfield on kantanut oman kortensa perinteisen amerikkalaisperäisen rytmimusiikin kekoon uusimmalla levyllään "Continental Dinner". Illallista on ollut
kokkaamassa peräti 13 muusikkoa. Joukossa ovat muiden muassa Jarkka Rissanen (mm. Noisy Kinda Men), Tero Sundell (Tehosekoitin) sekä Forestfieldin
luottobasisti "Beat-Pete" Soininen.

Artisti ei rakentele pilvilinnoja levynsä merkitystä arvioidessaan. "Potisin pahanlaatuista Napoleon-harhaa, jos uskoisen sen vaikuttavan yhtään enempää
kuin yksi indie-julkaisu vain voi. Yleisesti toki toivon levyjättien harvainvallan murentumista. Ja katso, se päivä tulee, se on jo nähtävissä tähdissä..."

Kampuslöysäilystä ammattilaisuuteen

Metsäpelto, 39, on kolunnut 90-luvulta saakka eri kokoonpanoissa Suomen ja Ruotsin musiikkiklubeja. Laulaja-lauluntekijän musiikilliset juuret ovat
amerikkalaisen rytmimusiikin liki kaikissa osa-alueissa: countryssa, bluesissa, folkissa, varhaisessa rock & rollissa ja jazz-balladeissa.

Vaikka musiikki on Kuopiossa suurimman osan elämästään viettäneen Forestfieldin veressä, ei ammattilaisuuteen siirtyminen ollut suoraviivaista. Viime vuosikymmenellä vierähti jonkin aikaa yliopistossa, sosiologian opinnoissa.
"Muutaman vuoden kampuksella löysäilyn jälkeen tajusin, ettei se tie johda mihinkään suotuisaan lopputulokseen", mies muistelee.

"Joku olisi tajunnut sen jo paljon nopeammin, mutta annan yleensä asioille aikaa ja mahdollisuuden. Joskus 90-luvun puolivälissä päätin antaa aikaa paljon realistisemmalle ja miellyttävämmälle tielle, musiikille. Olinhan harjoittanut sitä jo varhaisesta teini-iästä saakka enemmän tai vähemmän maanisesti."

Siitä asti Dave Forestfieldin toimenkuva on rakentunut enimmäkseen omista keikoista. Lisäksi hän on säveltänyt musiikkia sekä omaan käyttöön että useisiin erilaisiin teatteri-, radio-, tanssiproduktioihin. Vuosituhannen vaihteen jälkeen kuvio on täydentynyt musiikin taiteellisen tuottajan ja äänittäjän töillä.

Voimat levyn takana

"Continental Dinner" on suomalaisessa blues-maisemassa poikkeuksellisen laadukas kokonaisuus. Tyylikkyys lähtee kansitaiteesta ja ulottuu onnistuneiden uusikkovärväysten myötä uskottavaan soundimaailmaan. Jakelusta vastaa
Playground, jonka asiakkaisiin kuuluvat laadukkaat artistit Jo' Buddysta Jarkko Martikaiseen ja Brian Setzeristä Steve Earleen.

"En ole mitenkään erityisesti haalinut näitä voimia levylleni. Olen tehnyt albumin ennestään tuntemieni kollegojen kanssa. Esimerkiksi pianisti Jere Venäläisen
kanssa olemme vuosikaudet soittaneet duokeikkoja. Hän kuului myös Mississippi Exiles -bändiini, joka oli olemassa vuosituhannen vaihteen tienoilla."

"Mississippi Exilesistä ovat peräisin myös rumpali Mika Ryhänen, Petteri Soininen ja Toni Lunden. Sundell ja Tomi Kosonen ovat myöhempiä tuttavuuksia, kun taas
Rissasen Jarkan kanssa olemme vääntäneet viime vuosien saatossa muutamassa muussakin produktiossa."

Forestfield kertoo tavoitelleensa soundimaailmaa, joka on peräisin noin 40 vuoden takaa. Hänen mielestään biisien tunnelmaan esimerkiksi sopi hyvin, että rummut kolisevat enimmäkseen toisella puolella stereokuvassa ja stemmat on keskitetty yhteen pisteeseen. Tamburiiniakaan ei ole kompressoroitu litteäksi kilahdukseksi, vaan se helisee luonnollisen "suuresti ja irtonaisesti".

"Viime vuosina olen diggaillut Lee Hazlewoodin 60- ja 70-luvun vaihteen tuotantoa. Samaisen aikakauden soul- ja outlaw-countrylevyjen kuivakan realistinen äänimaisema on tehonnut myös. Itse asiassa koko 'Continental
Dinnerillä' ei ole juuri kaikuja käytetty: hivenen delaytä laulussa ja paikoin sähkökitarassa."

Levyfirman valjastaminen jakelutoimintaan oli myös varsin tietoinen päätös. Muulla tavoin asiaa ei olisi voinut artistin mielestä toteuttaakaan.
"Omakustanteet ovat toki ok. En ole silti koskaan lähtenyt tuolle tielle, koska sitä kautta musiikki valuu tavallaan hukkaan - tai ei se oikeastaan valu mihinkään.
Vähintäänkin tuotokset jäävät kovin suppean piirin iloksi tai kärsimykseksi."

Sanoma on aina läsnä

Tiedostava muusikko luottaa sanan voimaan. Dave Forestfield pitää laulutekstejä vähintään yhtä suuressa arvossa kuin itse musiikkia. On oltava uskottavasti
ekspressiivisessä tilassa; silloin eivät lööperin rallattelu ja korulauseet ole laitaa.

"Kaikki johtunee edustamastani genrestä. Blues-, country- ja folk-musiikissa tekstit ovat keskeisempiä kuin vaikkapa popissa tai hevissä. Viimeksi mainitut rakentuvat enemmän tuotannon ja soitannollisen sankaruuden varaan, kun taas juurimusiikissa ekspressiivisyys ja sanoma ovat aina vahvasti läsnä."

Forestfieldin musiikkimaailmassa sanat ja sävel eivät välttämättä elä symbioosissa.

"En tee tekstejä välttämättä mihinkään tiettyyn melodiaan. Saatan kirjoittaa niitä täysin irti musiikista, pohjana vain jokin tietty rakenne tai rivimitta. Sitten ne joko päätyvät johonkin sanattomaan melodiaan tai ovat päätymättä! Teen tekstini yleensä varsin nopeasti, enkä jää niitä pyörittelemään tai palaa niitä täydentämään myöhemmin."

Yhä uudempaa jo tiedossa

Albumi "Continental Dinner" on omintakeisen 'laid-back', rouhean lyriikkapainotteinen sekä omalla tavallaan retrohenkinen. Pääteemana ovat ihmissuhteiden traagiset ulottuvuudet. Niitä käsitellään usein hienovaraisen
komiikan värittämästä näkökulmasta. Netitse vuotanut päätösraita "Hangover in Hannover" on saavuttanut peräti kulttisuosiota: se julkaistiin Saksassa piraattikokoelman osana.

 

Vaikka Forestfield-albumi on tuore, on uutta usvaa jo putkessa. Mies on nauhoittanut seuraavaa levyä
loppukesän ja alkusyksyn aikana.

Mikäli julkaisuasiat menevät putkeen, näkee yhä uudempi pitkäsoitto päivänvalon kevään 2010 aikana.

Dave Forestfield on urallaan tehnyt keikkoja vaihtelevin intervallein. Konsertteja on ollut vähimmillään noin
yksi viikossa, ja enimmillään ollaan ylletty noin 80 vuosikeikkaan. Syksy 2009 ei tosin mennyt putkeen elävän musiikin rintamalla.

 

"Uskon tilanteen kohenevan vuodenvaihteessa, mutta olen ollut tämän syksyn keikkamyyntipoliittisessa pattitilanteessa tai harhassa. Ulkoistin keikkamyyntini
ohjelmatoimistolle, joka ei lupauksestaan huolimatta tehnyt asialle yhtään mitään. Tästä johtuen loppuvuoteni on tyhjempi kuin kertaakaan koko urani aikana", muusikko kipuilee.

Hän harmittelee epäonnista keikkasyksyä erityisesti, koska syksyn aikana ulos on tullut oikeastaan kaksikin uutta levyä. Toinen on Mufarang-yhtiölle tehty 'kapinarockbändi' Mickey And The Studentsin levy. Sille Forestfield teki biisit puoliksi solisti Mickey Stonen kanssa. Forestfield myös tuotti levyn.

Musiikillisten ponnistuksien on syytä tuottaa hedelmää, sillä musiikki on nykyisin Metsäpelto-Forestfieldille kaikki kaikessa. "Olen suhteellisen monomaaninen ihminen. Mielenkiintoni ei ulotu juurikaan muualle. Ellei mielenkiinnon kohteeksi sitten lasketa esimerkiksi yleistä tiedostamista, tiedon haalimista sekä yhteiskunnan ja ihmiskäyttäytymisen tuntemusta."

Dave Forestfieldin mielestä mainittuja mielenkiinnon kohteita ei voi irrottaa halusta taiteelliseen työskentelyyn. "Kaikessa taiteenharjoittamisessa tulisi olla mahdollisimman paljon yleistä tietoisuutta perustuksissaan, jo pelkästään onttouden välttämiseksi."

PASI TUOMINEN

 

Noise.fi Petri Klemetti:

 

http://www.noise.fi/levyarvostelut/?id=11075